TextHouse Tarja Raninen 15.2.2002
WSOY Ammattikirjauutiset 1/2002, sivut 10-11




Maalaispojan matka WSOY:n aitiopaikalle


Hannu Laukkanen aloitti taskurahojen tienaamisen 12-vuotiaana. Millainen oli hänen tiensä sokerijuurikaspellolta WSOY Oppimateriaaliyksikön johtajaksi, ja millaisin periaattein hän yksikköä nyt johtaa?

– Sen muistan sokerijuurikasten harventamisesta, että päivät ja penkit olivat pitkiä eikä palkkakaan ollut kummoinen. Siitä lähtien olin kuitenkin aina kesätöissä: metsänistutuksessa, rakennuksella, puutarhalla, sahalla. Kauppapuutarhalla olin töissä neljänä kesänä ja välillä talvellakin. Osaan siis kohtuudella kasvattaa kukkia, istuttaa krysanteemeja ja leikata tomaatinvarsia, ja tiedän mitä tarkoittaa mm. joulutähtien pimentäminen.

Miten koulupoika sitten sai töitä? – Töitä sai aina, kun uskalsi mennä kysymään, ja hyvissä ajoin. Meitä oli viisi sisarusta, joten siinä joutui vääjäämättä tekemään paljon itse. Enkä yhtään kainostellut sitä, että jouduin heti kitkemään. Niin vähäpätöistä hommaa ei olekaan, ettei sitä kannattaisi tehdä hyvin.

Entä miltä tuntui olla työpaikan arvoasteikossa alimpana? – En kokenut asiaa ollenkaan niin, tai sitten en huomannut sitä. Kun tekee työnsä hyvin tai ehkä vielä vähän paremmin tai sukkelammin kuin odotetaan, saa nopeasti raivattua paikan työyhteisöön. Puutarhalla minua pyydettiin heti jouluapulaiseksi ja seuraavana kesänä jatkamaan hommia. Samoin kävi kesäsiirtolassa.

Kesäsiirtolassa

– Olin opiskeluaikana kolme kesää töissä Helsingin kaupungin kesäsiirtolassa Vilppulassa. Sosiaalisin perustein valitut koululaiset olivat siellä aina neljä viikkoa kerrallaan. Tässä työssä sävähdyttävää oli nähdä, mitä kaikkea perheessä ja kodin seinien sisäpuolella voi tapahtua.

– Aina neljän viikon välein veimme lapset bussilla takaisin Helsinkiin ja otimme seuravan joukon. Meidän tehtävämme oli tehdä heidän lomastaan mahdollisimman mukava. Meillä oli luontoviikkoa, olympialaiset, näytelmiä, kerran harjoittelimme jopa oopperan Prinsessa ja herne – tosin oma osuuteni rajoittui kulissien rakentamiseen.

– Opin kesäsiirtolassa, millaista on, kun työssä vaaditaan jatkuvaa läsnäoloa. Se oli työtä vuorotta – aina työtä tai aina lomaa, miten sen nyt haluaa sanoa.

Koulukodissa

Kesät kuluivat kesäsiirtolassa ja talvet Jyväskylässä, jossa Hannu opiskeli luokanopettajaksi. – Lukioaikoina ja opiskelun lomassa olin koulukodissa vapaa-ajanohjaajana. Olenkin sanonut, että minulla oli hedelmällinen kasvuympäristö: olen kasvanut koulukotipoikien kanssa. Siellä opin tuntemaan aika koviakin veijareita.

– Olen siis ollut paljon tekemisissä sellaisten nuorten kanssa, jotka eivät pidä koulunkäyntiä huippukivana hommana. Olin itse koulussa samanlainen, olen käynyt lukiota neljä vuotta. Jätin näet lukion kesken, menin ammattikouluun ja sitten palasin lukioon. Silloin kiinnosti enemmän urheileminen ja kaikki muu touhu paitsi koulu.

– Ehkä juuri nyt olisi aika kannustaa nuorta harkitsemaan toisen asteen koulutuksen tarjoamia vaihtoehtoja ja kertoa myös tätä kautta avautuvasta jatko-opintomahdollisuudesta. Monelle lukiolaiselle voisi löytyä mielenkiintoinen ja haastava ura toisen asteen ja ammattikorkean kautta.

– Arvostan erittäin paljon hyviä ammattimiehiä, osaajista on huutava pula. Kaikenlaista tietäjää ja asiantuntijaa kyllä löytyy, mutta etsipä jostain hyvä muurari!

Mitä koulussa ei opi

– Työpaikoissa opin säntillisyyttä. Jos sanottiin, että työt aloitetaan kuudelta, niin ne myös aloitettiin kuudelta. Edelleen siedän huonosti myöhästymistä sekä itseltäni että muilta. Se on mielestäni ihmisten ajan väärinkäyttöä.

– Missään opintojen vaiheessa ei tullut esiin, millaisia jännitteitä ja kuhinoita työyhteisöissä on: kuka arvostaa ketäkin, ketkä juoruavat keskenään. Virallinen työympäristö ja toimiva organisaatio ovat aivan eri asioita. Sen takia kesätyöntekijän tai harjoittelijan ei kannatakaan heti lähteä mukaan siihen peliin; kannattaa katsella aikansa ja tehdä ensin omat johtopäätöksensä.

Työtä tekemällä saa myös aineksia tulevaan ammatinvalintaan. – Pikkupojan unelmat tulevasta työstä vaihtelivat jatkuvasti, mutta jotenkin kuvittelin päätyväni tekniselle alalle, insinööriksi. Ei siihen varmaan ollut muita perusteita kuin että "sen on pakko olla hieno homma". Näin jälkeenpäin ajatellen keskikoulun ja lukion vahvat opettajapersoonallisuudet jäivät positiivisina mieleen. Koulukotikokemukset loivat lisää pohjaa hakeutumiselle opettajaksi.

Omaksi ammatiksi opettaja

– Jyväskylän yliopistossa suoritin kaiken siinä aikataulussa kuin pitikin; siinä olin kunnianhimoinen. Olin sitä mieltä, että kaikista kursseista ja tehtävistä täytyy selvitä, pala kerrallaan, päivittäin. Koulunkäynti on monin tavoin samanlaista kuin työnteko: kaikesta selviää, jos panostaa vähän enemmän ja tarttuu nurkasta kiinni.

– Minulla oli myös selvä ajatus siitä, että haluan pois opiskelemasta ja töihin. Vaikka opiskeluaika oli omalla tavallaan elämän hauskinta aikaa ja siitä otettiin hyvät puolet irti, en kuitenkaan halunnut jäädä siihen roikkumaan.

Käännekohta

Kesäsiirtolassa hankittujen meriittien myötä Hannu sai valmistuttuaan heti työpaikan opettajana Helsingistä. – Kesäsiirtolan päättyessä elokuun alussa aloin empiä, ...ei maalaispoika voi asua Helsingissä. Pakkasin reppuni, hyppäsin polkupyörän selkään ja ajoin takaisin kavereiden luo Jyväskylään – ilman työpaikkaa ja asuntoa.

Lyhyiden opettajansijaisuuksien jälkeen pieni episodi yliopiston päärakennuksen kahvilassa muutti elämänkulun. – Istuin kahvilassa eräänä perjantai-iltapäivänä. Harjoittelukoulun rehtori käveli siitä ohi ja kysyi, että mitäs Hannu-pojalle kuuluu. Hän kertoi, että harjoittelukoulussa olisi puolen vuoden sijaisuus, johon hakuaika päättyy maanantaina kello kaksitoista. "Jos haet, minä puollan", sanoi rehtori.

– Sain sijaisuuden ja myöhemmin jatkoa sille, joten nyt oltiin lehtorina opettamassa tulevia opettajia. "Harkkarilehtorin" työ on sillä tavalla mielenkiintoinen, että siinä on myös yliopistomaailma läsnä. Se pitää vireänä. Opettajan työ on muutenkin niitä harvoja hommia, joissa voi toteuttaa itseään vapaasti.

– Tärkeintä on opettaa omaan persoonaan sopivalla tavalla. Omia piireitä kannattaa hyödyntää ja vahvistaa. Opettajahan on positiivisessa mielessä estraditaitelija. Työn haaste on siinä, että oppii kanavoimaan oppilaiden valtavan energian oikein. Tietyt säännöt pidetään, mutta on myös asioita, joissa voi temmeltää. Hyvä tapakasvatus on uskomattoman tärkeä asia; se on oppilaille ilmaista pääomaa tulevaisuudessa.

"Jos ei ole ongelmia, tehdään niitä"

– En ole halunnut päästä työssäni helpolla. Kuten eräs vanha kollega sanoi: jos ei ole ongelmia, tehdään niitä. Minä voisin omalta kohdaltani sanoa, että jos ei ole riittävästi muutoksia, tehdään niitä. Vuonna 83 huomasin, että minun on pakko tehdä jotain tai jään eläkkeelle Jyväskylästä. Hain ja pääsin töihin WSOY:lle, Uudenmaan aluepäälliköksi. Entinen työni muuttui uuden työni kohderyhmäksi. Aloin myydä opettajille materiaaleja, jotka auttavat heitä onnistumaan omassa työssään.

Pian nuori myyntimies sai postin markkinointisuunnittelijana, sitten tuotesuunnittelijana, sen jälkeen myynnin vetäjänä, nyt koko oppimateriaaliyksikön johtajana. Hannulla on oma näkemyksensä huiman urakehityksen syistä: – Jouduin tähän kuvioon sen takia, että olin organisaation nuorin. Nuorin voidaan laittaa uuteen hommaan ja katsoa, pärjääkö se. Jos ei pärjää, se voi mennä takaisin kouluun. Minä en antanut periksi, vaikka välillä oli niin rankkaa että itku oli päästä. Lopulta olin ollut niin monessa mukana, että oli luontevaa siirtyä uusiin tehtäviin vanhan pohjalta. Aika monta porrasta olen ehtinyt kavuta 19 vuoden aikana, ja aina on edellinen työ auttanut uudessa tehtävässä.

Pantteri ei pääse pilkuistaan

– Vaikka minulla on nyt Suomen mittakaavassa paras aitiopaikka katsoa kustannusmaailmaa ja seurata opetuksen kehittymistä, hoidan edelleen mielelläni markkinointitapahtumia ja nautin asiakastilaisuuksien isännöinnistä. Eihän pantterikaan pääse pilkuistaan.

Hannu korostaa nykyisessä työssään samaa asiaa kuin omien opintojensa edistymisessä: pienet asiat pitää tehdä hyvin, kaikki on hoidettava pala kerrallaan. Joskus kaikki menee pieleen, mutta sekin kuuluu asiaan.

– Tämäntyyppisessä työyhteisössä ihmiset tulevat päivä päivältä tärkeämmäksi. Ihmiset saavat olla erilaisia ja joskus jopa vaikeitakin, mutta heidän täytyy olla itsenäisiä ja kantaa vastuuta. Ihminen pystyy oppimaan kaiken muun, mutta jos sosiaalinen älykkyys puuttuu, hän ei kykene näkemään asioita muiden kannalta yhteiseksi hyväksi. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska meillä on uskomaton määrä sidosryhmiä ja ihmiset – asiakkaamme, oppikirjailijamme, oma henkilöstömme – ovat meidän työtämme.

Entä kun sokerijuurikkaita kitkenyt, joulutähtiä pimentänyt ja koulukodin kasvatteja luotsannut johtaja nyt haastattelee nuoria työnhakijoita, millaisia asioita hän arvostaa?

– Kiinnitän huomiota todistuksissa näkyviin aukkopaikkoihin. Saatan kysyä, että "mitäs tässä kohtaa on tapahtunut". Jokaisesta työpaikasta kannattaa pyytää työtodistus, niistä kertyy työhistoria. Oleellisia asioita on kaksi: sinulla on työkokemusta ja olet hoitanut opintosi säällisessä ajassa – tai sitten viivästymiselle on hyvä peruste. Todistuksessa ei tarvitse olla pitkää riviä laudatureita, kunhan opinnot on hoidettu ajallaan. Se kertoo myös tavasta tehdä töitä.

Pantteri ei pääse pilkuistaan.



Hannu ja 15 pientä kysymystä

1. Minkä sanan kirjoitat aina väärin?
Asioita; kirjoitan aina asoita.

2. Oliko sinulla nuorena idoli?
Montakin, esimerkiksi moottoripyöräilijä Jarno Saarinen ja jääkiekossa Neuvostoliiton punamyllyketju, troikka Petrov-Mihailov-Harlamov.

3. Jos olisit eläin, mikä olisit?
Hylje; sulava, hieman pyöreä habitus.

4. Mitä katsot tv:stä?
Ajankohtaisen kakkosen, pitkiä elokuvia. Lauantai-illan ratto saunan jälkeen on BumtsiBum.

5. Bravuurisi keittiössä?
Vaikkapa loimulohi tai rosvopaisti. Olen hyvä keittiössä, koska meillä oli iso perhe ja opin jo pienenä tekemään ruokaa. Arvostan supisuomalaisia arkiruokia. Kun on juhlissa syönyt pikkuruisia coctailpaloja, on mukava mennä kotiin, vetää verkkarit jalkaan ja tehdä itselleen raavaan miehen makkaravoileipä!

6. Mielimusiikkisi?
Eppu Normaali, Hassisen kone. Tällä hetkellä autossa soi Ultra Bra.

7. Unelmiesi asunto?
Kotimme Mankkaalla.

8. Onko autollasi lempinimeä?
Automme ovat iso-Pökö ja pikku-Pökö.

9. Veikkauksesi seuraavan Formula 1 -kauden suomalaismenestyksestä?
Suomalaisia ei ole kolmen parhaan joukossa. Kimi Räikkönen on kuudes ja Mika Salo kahdestoista.

10. Ikimuistoisin matkasi?
Kolme vuotta sitten vaimon kanssa kuukauden omatoimimatka Kaukoitään, Australiaan ja Uuteen Seelantiin.

11. Mitä otat aina mukaan matkalle?
Sveitsin linkkarin.

12. Mistä taidostasi olet ylpeä?
Sanoisin, että moottorisahan käsittelytaito, jos ei olisi nyt tämä sormi paketissa. Sanotaan, että sosiaalinen selviytymistaito.

13. Minkä taidon haluaisit oppia?
Soitto- ja laulutaidosta olisi paljon iloa.

14. Onnennumerosi?
Kahdeksan. Se on syntymäpäiväni, ja 8.3. on myös kansainvälinen naistenpäivä – oli onni syntyä sinä päivänä. Lisäksi olen joskus pelannut numerolla kahdeksan.

15. Mottosi?
Asiat selviävät aina aikanaan ja parhain päin.


Sulje ikkuna.